Millainen on hyvä haukipakki?

Millainen pakki on paras, on paitsi makuasia, myös riippuvainen siitä, paljonko ja millaisia vieheitä omistaa. Pakin valinnassa kannattaa kuitenkin ottaa huomioon myös muita asioita kuin vain viehelokerojen koko. Haukipakkeja kuvaava termistö ei välttämättä ole kovin vakiintunut, mutta mielestäni käyttämäni jaottelu on kohtuullisen kuvaava.

"Perinteinen pakki"

Perinteisen mallisia kalapakkeja on monenmoisia: yksi-, kaksi- ja kolmitasoisia, yhdeltä puolelta aukeavia, kaksipuolisia sekä näiden erilaisia variaatioita. Perinteisten pakkien yksi hyvä puoli on kohtuullinen ilmankierto. Vieheet ja koukut eivät hapetu kovin helposti, vaikka niitä ei heti kuivaa tai huuhtele käytön jälkeen. Toinen käyttökelpoinen ominaisuus on pakin suuri alatila, jonne mahtuvat kelat, puukot, siimarullat ja monet muut tarvikkeet.

Ehkä merkittävin huono puoli on se, että lokerot ovat haukivaapuille kovin pieniä. Jos taas lokeroissa on riittävästi kokoa, kasvavat pakin ulkomitat helposti liian suuriksi. Kaksipuolinen pakki on myös hankala avata ahtaassa veneessä tai kovassa merenkäynnissä. Omalla kohdallani vaappujen koko sekä ahdas vene ovat johtaneet tilanteeseen, jossa perinteinen pakki on käytössä enää vain taimenen uisteluvieheille.

Perinteisissä pakkimalleissa on markkinoilla ehkä eniten valinnanvaraa. Tämä tarkoittaa toisaalta sitä, että tämän mallisissa pakeissa on suurin mahdollisuus saada sutta tai sekundaa. Huoltoasemien ja markettien halpispakit ovat onneksi usein melko edullisia, joten isoa vahinkoa ei pääse syntymään, vaikka käyttöikä jäisikin lyhyeksi. Kovin suositeltava vaihtoehto ei halpispakki kuitenkaan ole, koska muovilaadut ovat kehnoja. Kovina ne usein halkeavat kovemmista kolhuista - etenkin kylmillä keleillä. Halpispakkien muovit eivät myöskään aina kestä jigejä, jotka sulavat niiden kera muodottomiksi möhkäleiksi.

Perinteisen mallisista pakeista yksi suosituimmista on amerikkalainen Plano 8606. Se on kohtuullisen kokoinen, kaksipuolinen 3-tasopakki. Jos suurin osa haukivaapuista on 14-16 -senttisiä, ei 8606:n hyvä muunneltavuuskaan välttämättä riitä. Kiinteiden lokeroiden laajentaminen suuremmiksi onnistuu toki puukolla, mutta jos on ostamassa uutta pakkia, kannattaa varmaan harkita sopivampia malleja. Pienemmistä Plano-malleista 6803 ja sen edeltäjä 6303 ovat myös käyttökelpoisia sellaiselle, jonka viehemäärä on muutama kymmenen pientä tai keskikokoista uistinta.

Lipastopakki

Kuten nimestä voi päätellä, lipastopakki muistuttaa lipastoa. Se on perinteisen malliseen pakkiin verrattuna tavallisesti pohjapinta-alaltaan kapeampi ja korkeampi. Sen etuseinässä on vetolaatikoita, jotka lipastolaatikkojen tavoin vedetään ulos. Laatikot ovat pakissa kiinteästi kiinni ja niissä on pitkittäisiä lokeroita - tavallisesti 15-senttisen haukivaapun vetäviä. Yläosassa on tavallisesti saranoitu kansi, ja sen alta paljastuva tila avotilaa. Avotilassa voi kuitenkin olla pienet seinämät esimerkiksi lusikkauistimille sopiville irtolaatikoille tai irrotettavat levyt, joihin voi laittaa uistimia riippumaan.

Lipastopakin hyviä puolia ovat yleensä haukivaapuille sopivat lokerot, sekä iso avotila. Huonoina puolina on pieni pohjapinta-ala, minkä ansiosta pakki kaatuu melko helposti veneessä tai autossa. Itse en myöskään pidä siitä, että laatikot ovat pakissa kiinteästi kiinni, koska silloin niiden liikuteltavuus on selvästi irtorasiapakkia huonompi. Lajityyppinsä tunnetuimpia edustajia lienevät Plano 757 ja 759.

Irtorasiapakki

Irtorasiapakkeja lienee nykyisin kysynnän johdosta jo useammanlaisia. Selvästi suosituin on kuitenkin Plano 1234, johon edellinen lipastopakin kuvaus sopii muuten kuin nenä päähän, paitsi että vetolaatikot ovat irtonaisia rasioita. Irtorasioiden ylivoimainen etu on niiden liikuteltavuus. Kun vieheitä alkaa olla useita satoja, ei kaikkia ole välttämättä mielekästä raahata joka reissulle. Esimerkiksi alkukevään tai loppusyksyn reissulle ei useinkaan ole järkevää ottaa vilkasliikkeisiä pikkuvaappuja. Kyseisen rasian tai rasiat voi jättää painolastista pois tai korvata ne vaikkapa kalajigirasioilla. Lisäksi irtorasiapakkia on mukava käyttää veneessä, koska uistinta vaihtaakseen ei tarvitse ottaa aina koko pakkia esiin. Riittää kun avaa tarvitsemansa rasian, jota voi pitää vaikka ohjauspulpetilla.

Irtorasiapakin hyvänä puolena on myös hyvä muunneltavuus. Irtonaisilla väliseinillä voi rasian jakaa neljään pitkulaiseen tai kuuteentoista pieneen lokeroon, tai jotain siltä väliltä. Lisäksi yhden hajonneen rasian voi korvata uudella ilman, että tarvitsee ostaa koko pakkia. Toisaalta lisärasioiden kuljettaminen onnistuu helposti vaikka repussa, jolloin ei yhden pakin täytyttyä tarvitse heti ostaa uutta - kahteen yläosan avotilaan kun harvemmin riittää puukkoja ja puntareita.

Planon pakkiin sopivat myös esimerkiksi Shakespearen irtorasiat, jotka ainakin tähänastisen kokemukseni valossa ovat saranoinniltaan ja lukituksiltaan Planon omia rasioita parempia. Sen sijaan kiinalaisissa irtorasioissa, joihin olen myös joskus törmännyt, on täysin käyttökelvottomat salvat.

Ainakin Plano 1234:n huonona puolena on kaatuilu, aivan kuten lipasto-Planossakin. Omalla kohdallani rasioiden tiiviys on myös hienoinen ongelma, sillä aina eivät uistimet ehdi kuivua riittävästi tai niitä ei tule riittävän hyvin huuhdelluksi makealla vedellä. Tiiviit rasiat muodostavat todellisen korroosiopesän. Tämän voisi välttää poraamalla rasioihin reikiä, mutta tällöin taas menetetään vesitiiviys, joka on toisaalta hyvin käyttökelpoinen ominaisuus.

Kalastuslaukku

Irtorasiapakkien jälkeen on loogista kertoa kalastuslaukuista, koska ne toimivat keskenään hyvin samalla periaatteella. Laukun viehelokerot siis koostuvat irtorasioista ja niiden liikuteltavuuteen ja muunneltavuuteen sopivat tismalleen samat säännöt kuin irtorasiapakkienkin kohdalla. Erot tulevat enemmän ulkoisesta olemuksesta kuin sisällöstä. Laukku on nimittäin pakkia selvästi helpompi kuljettaa. Mikäli laukusta jättää rasioita pois, se vie entistä vähemmän tilaa. Sen sijaan pakki on täsmälleen samankokoinen niin täynnä kuin tyhjänäkin.

Laukulla on kuitenkin myös huonot puolensa. Ensinnäkin laukun joustavuudessa on ongelmansa; laukku ei kestä samalla tavoin kolhuja kuin pakki, eikä siis suojaa pakin tavoin esimerkiksi kameraa tai muita hajoavia laitteita. Edelleen kankainen laukku ei koskaan ole täysin vedenpitävä, vaikka se ehkä roiskeet ja pienet tihkusateet kestääkin. Niinpä avoveneessä on aina riskinä, että laukussa olevat kamerat, kalastusluvat, kymppäsikarit yms. kastuvat piloille.

Riippupakki

Riippupakeissa vieheet ripustetaan koukuistaan hahlottuihin levyihin. Riippupakkeja ei markkinoilla juurikaan ole, mutta sellaisen rakentaminen jonkin toisen pakin rungosta on suhteellisen helppoa. Esimerkiksi Plano 8606:sta saa melko mukavan kokoisen riippupakin poistamalla vanhat sisuskalut ja rakentamalla tilalle muovisia pystylevyjä.

Riippupakissa vieheet saa säilymään kohtalaisesti erillään, jolloin niiden käyttöönotto hieman helpottuu. Toki riippupakissakin koukut heiluessaan tarttuvat aika ajoin toisiinsa, mutta tämänkin voi välttää laittamalla levyt riittävän lähekkäin ja ripustamalla uistimia vain levyn toiselle puolelle. Tällainen järjestely vaatii tosin sen, että vaaput ovat suhteellisen samankokoisia ja että niitä pidetään aina omilla paikoillaan. Jos levyvälin mitoittaa sopivaksi ohuelle ja pitkälle vaapulle, on väliin myöhemmin turha yrittää tunkea pallovaappuja.

Itse olen pariin otteeseen harkinnut riippupakkiin siirtymistä. Irtorasiapakki on kuitenkin vienyt loppupeleissä voiton paremmin muunneltavana ja ennen kaikkea sen vuoksi, että rasioita voi siirrellä ilman että koko pakkia tarvitsee kanniskella matkassa

Salkkupakki

Salkkupakit, joita on niin ikään ainakin Planon valikoimissa, ovat nimensä mukaisesti asiakirjasalkun muotoisia ja kokoisia - usein vieläpä mustia. Niiden vähäinen tarjonta on ilmeisesti ollut syynä siihen, että niitä harvan kalamiehen matkassa näkee kulkevan. Liekö sitten vähäinen kysyntä vai keskimääräistä pakkia kovempi hinnoittelu ollut syynä siihen, ettei tarjontaa ole ollut.

Salkkupakkeja en itse ole kuin kaupassa joskus hypistellyt, mutta noin teoriassa ne eivät tunnu vallan huonolta vaihtoehdolta haukipakiksi. Ehkä suurin miinus tulee siitä, että yksittäinen salkkupakki ei ole niin tilava kuin irtorasiallinen lipastopakki. Paitsi että uistinlokeroita on vähemmän, myös riittävä avotila keloille, kameroille ja muille suuremmille varusteille puuttuu. Tämän ongelman saisi tietenkin osittain korjattua kantamalla kahta salkkupakkia. Kaksikätiselle yhden ison pakin ja kymmenen muun tilpehöörin kantaminen on usein lopulta kuitenkin helpompaa kuin kahden pienen pakin ja saman rojumäärän.

Muut pakkityypit ja variaatiot

Edellä mainittujen ryhmien lisäksi on tietysti olemassa niin monta erilaista variaatiota, etten kehtaa edes arvata niiden määrää. On vanerista tehtyjä riippupakkeja, puisia irtorasiapakkeja, Ikean sinisiä muovirasioita, perinteisen pakin ja irtorasiapakin yhdistelmiä, solumuovilla pinnoitettuja puulevyjä ja ties mitä. Edellä käsitellyt pääryhmät kattavat joka tapauksessa leijonanosan suomalaisesta pakkitarjonnasta ja yleisimmin käytössä olevista haukipakeista.

Vaihtoehtoja on - minkä siis valitsen?

Kuten ehkä lukemastanne saatoitte päätellä, olen itse päätynyt irtorasialliseen pakkiin, kuten moni muukin hauestaja. Se ei missään tapauksessa ole kaikissa olosuhteissa paras tai kaikille sopivin vaihtoehto. Jollekin iso matka-arkkua muistuttava pakki on sopiva, koska se on aina veneessä ja toiselle taas irtorasiallinen laukku on rantakalastuspainotteisuuden vuoksi ykkösvaihtoehto.

Pakkia hankittaessa kannattaakin miettiä omia tarpeitaan ja mieltymyksiään. Tärkeimpänä vinkkinä kalastusuransa alussa oleville haluan kuitenkin sanoa, että pakki kuin pakki käy todennäköisesti ennen pitkää liian pieneksi. Sen takia kannattaa yhtenä tärkeänä kriteerinä pitää sitä, voiko samaa pakkia käyttää vielä muutaman vuoden päästäkin. Huonoksi pakin valinnan perusteita voi sanoa silloin, kun autotallin hyllyille alkaa kerääntyä useampia turhia pakkeja.

Nipa

9.4.2002