![]() |
|
|
Jari TuiskunenKotipaikkaTampereSyntymävuosi-58Kalastustavat ja -alueetKalastan haukea mieluiten maamme etelä- ja lounaisrannikolla sekä Ahvenanmaalla, koska näillä vesillä on hyvät saumat suuriinkin yksilöihin. Brändön, Bastön, Särkisalon ja Tammisaaren vedet lienevät minulle kaikkein tutuimmat. Sisävesistä läheisimmäksi on tullut Längelmävesi, jonka rannalla kesämökkimme nököttää.Kalastustavoissa olen kaikkiruokainen, paitsi että vähiten omakseni koen moottoriuistelun. Mieluiten tartun perinteiseen virvelivapaan ja talvella pilkkionkeen, mutta ei perhokalastuskaan ole vierasta touhua. Soutu-uistelu kauniina kesäiltana on sekin lystiä puuhaa. HauenkalastusvälineetVapani ja kelani vaihtuvat miltei vuosittain, koska ERÄ-lehden toimittajana joudun testaamaan jatkuvasti uusia vehkeitä. Suosin napakkatoimisia, varsin jäykkiä virvelivapoja sekä hyvälaatuisia haspelikeloja. Hyrriä en käytä kuin uistelussa. Keloista Shimanot ovat viime vuosina tuntuneet hinta-laadultaan parhailta.Unohtumaton kokemusUnohtumattomimpia hauenkalastusreissujani ovat olleet Ahvenanmaan Bastön vesille 80-luvun puolenvälin tienoilla tekemämme syysreissut. Noihin aikoihin Bastössä oli vielä lujasti suurhaukea, ja meille kotovesien pikkuhaukiin tottuneille oli melkoista juhlaa väsytellä kymmeniä yli viisikiloisia vonkaleita veneeseen. Kymppi ei vielä tuolloin mennyt aivan rikki (jäi 100 g päähän), mutta myöhemmin sekin vaiva on korjaantunut.
|