Petri "Petu" Timonen

Petun uistimet

Kotipaikka

Hämeenlinna

Syntymävuosi

-67

Mikä hauenkalastuksessa kiehtoo

Olen harrastanut pääasiassa hauen heittokalastusta jo pienestä pojasta, mutta varsinainen into aiheeseen syntyi 90-luvun alussa. Halusimme serkkuni kanssa kalastella sukupaikkamme ympäristössä Nurmeksessa, lähinnä kesälomien aikaan, mutta emme tienneet, mistä saada isoja haukia. Meitä kiehtoi varsinkin pienet lammet ja joet asumattomilla erämailla, koska siellä seikkaileminen oli kuin paluuta vuosisadan alkuun, puhumattakaan koskemattoman luonnon kauneudesta. Niinpä ostimme paikalliset kartat, jotta näkisimme alueen vesistöt ja näin aloitimme vesistöjen kartoittamisen. Yli 10 vuoden aikana olemme kokeilleet kymmeniä meille uusia lampia, ja myös aiemmin hyväksi todettuja vesiä.

Kesälomakalastus laajeni vähitellen myös koko kauden mittaiseksi haukijahdiksi Etelä-Suomen vesiin, aluksi synnyinseudulleni Heinolaan. Viime vuosina olen onnistunut laajentamaan kalastusaluettani Pohjois-Kuusamoon, vaimoni Erjan kotipaikan ympäristöön. Nykyisin harrastan mahdollisuuksien mukaan kalastusta monissa eri paikoissa. Suosiossani on edelleenkin pienikokoiset vesistöt.

Hauen kalastuksessa kiehtoo ehkä eniten hauen petomaisuus. Se on säälimätön kala jopa omia lajitovereitaan kohtaan, kuten ihminenkin. Lisäksi se on täysin ennalta-arvaamaton, ja ulkomuodoltaan erittäin virtaviivainen kala. Mitä enemmän paneutuu hauenkalastukseen, sitä enemmän haluaa analysoida ja ymmärtää hauen saalistusviettiä.

Haukea löytyy lähes joka paikasta, joten sen kalastus ei vaadi lähtöä pitkälle matkalle. Ja sitä voi kalastaa ympäri vuoden.

Hauenkalastusvälineet

Kelat:


Ambassadeur EON3600 (0.28 Power Pro)
Ambassadeur 5600C4 Winch (0.32 Power Pro)
Ambassadeur 4600 C4 (0.32 Power Pro)
Shimano Solstace 4000RD (0.20 Fireline)

Vavat:


Vulcan-X 8' (hyrrä)
Ron Thompson Axellerator jerk 195cm (hyrrä)
Abu 580C-2P 8' (hyrrä)
Abu Spectra 8' (haspeli)
Abu Enticer Plus 8' (teleskooppi)