 |
|
|
Janne SullströmKotipaikkaHelsinkiUnohtumaton kokemusKalastusharrastus on aina ollut lähellä sydäntäni. Ensimmäisinä vuosina saaliskalat olivat pääsääntöisesti ahventa ja särkeä. Laiturin nokassa onkien saalis oli varma, mutta jo silloin mielessä siinsivät suuremmat kalat. Isot pojat olivat saaneet Haukia ja mielenkiintoni heräsi, tätä silloin niin mystistä kalaa kohtaan, joka saattoi olla niin suuri että siimat katkeavat. Nyt Nappaa oli opiskeltu ulkoa ja julmia olivat kultakelakisan hauet. Polte oli kova ja vihdoin sain supermarketista omaksi aidon Abumaticin ja veljen vanhan vavan. Mökkijärvi ei vain tuottanut toivottua tulosta. Samaan veneeseen haukia kyllä nousi, mutta ei ne välittäneet tarjouksistani, välineissä täytyi olla jotain vikaa. Uistinvalikoimani oli täysin olematon, laina uistimillahan sitä kalastettiin. Omia oli pakko saada…Seitsemän vuotiaan innolla pääsin ensimmäistä kertaa oikeaan kalastustarvikeliikkeeseen. Ihmetykseni oli valtava - kuinka kukaan voi tarvita näitä kaikkia kalastustarvikkeita? Aikaa kului ja olin myyjän suosituksesta valmis ostopäätökseen. Oma ja varmasti toimiva uistin oli taskussa. Ylpeänä esittelin tulevaa ottiviehettä tutuille ja tuntemattomille, taisi joku kommentoida että oikean nimisen ostit kun Bingo on nimi, kun kalastuksesikin on yhtä arpapeliä. Kauniina kesäpäivänä lähdin ensimmäiselle kalastusretkelle meren rantaan. Rintataskussa hopeinen lippa kilisi paketissaan ja olin lähes varma siitä suuresta. Ottipaikaksi valikoitui kapea lahti ja sen rannalla ollut korkea kallio. Kaiken piti olla kunnossa: siima riittävän paksua ja päässä peruke. Oma lähes äänetön umpikela kauniissa sinisessä vavassa ja perukkeeseen juuri kiinnitetty Bingo. Heitto ja polvet tärisivät jännityksestä ja mielessä siinsi jo osallistuminen kultakelakisaan. Heitin uudestaan ja uudestaan mutta heitot jäivät aivan liian lyhyiksi ja saalista ei vain kuulunut. Nousin kallion korkeimmalle kohdalle josta veteen oli matkaa lähes neljä metriä ja näin keskellä lahtea veden alla siintävän matalan. Heitto ja kaunis hopeinen lippa rikkoi veden pinnan. Kelauksen alkaessa tärähti, pintaan nousi valtavan kokoinen hauki hopeinen lippa suupielessään. Veren adrenaliinitaso kohosi ja jännitys oli valtava. Vartalo tärisi kun vinssasin valtavaa kalaa kohti rantaa ja millaista kalaa – kalaa joka nostaisi minut oikeiden kalamiesten kastiin, kalaa jota ei onkimalla saisi, kalaa joka olisi suurempi kuin ystävieni saamat ahvenet, kalaa jota ei kaikille anneta. Suunnattoman suuri Hauki väsyi, mutta periksi se ei suostunut antamaan. Neljän metrin korkeudessa havahduin ongelmaan ettei noin suurta kalaa saisi nostettua suoraan kuten aiempia särkiä. Onneksi mukana oli haavi ja haavimiehenä jo kaiken kokenut kalamies. Jännitys purkautui kun näin valtavan kalan lipuvan hitaasti haaviin. Pienen pojan vartalo oli vetelä ja tärisin kuin kuumehorkassa. Ensimmäinen Hauki, omalla uistimella, omilla välineillä aivan itse väsytettynä. Elämä tuntui täydelliseltä ja sitähän se usein kalastettaessa onkin. Hopeinen lippa on edelleen kunniapaikalla jo vähän tummuneena. Kalaan sitä ei enää mukaan oteta, sen paikka on seinällä ja muistoissa. Kuinka suuri se ensimmäinen oli? Painoa siltä ei koskaan mitattu, mutta oma ennätykseni se tuolloin oli siksi kehukala ja kala jonka aina tulen muistamaan. Sen aiheuttamat jälkiseuraukset olivat kuitenkin peruuttamattomat ja lopulliset, silloin minusta leivottiin Kalamies.
|