![]() |
|
|
Juha "jpuustinen" Puustinen
KotipaikkaHelsinkiSähköpostijpuustin@welho.comSyntymävuosi-66Kalastustavat ja -alueetKalastan pääasiassa heittämällä hyrrävälinein ja kohteena on tietysti Hauki, perholaitteetkin omistan ja jokunen kala on niillä myös noussut. Hyvänä päivänä into ja maltti voi riittää myös vetämiseen, joskin silloin yleensä on kohteena taimen tai kuha. Aikaisemmin harrastin myös taimenen heittokalastusta paljonkin, mutta hauenkalastus on vienyt mennessään, luultavasti lopullisesti, joitain hajanaisia yrityksiä vielä taimenellekin suodaan, lähinnä keväällä.Myös hauen täkykalastus heittämällä on 'minun lajini". Täyllä heittoa harrastan aktiivisesti, varsinkin kesäaikaan, kun täkyjen hankkiminen on helpompaa. Myös muotiin noussut elävällä täyllä onkiminen kiinnostaa, mutta tuo on toistaiseksi jäänyt aivan kokeiluasteelle. Kalastelen 99% merellä, vain satunnaisia reissuja järville, ehkä pari kertaa vuodessa. Merellinen kalastus kohdistuu enimmäkseen Pellinkiin, koska siellä sijaitsee myös kalastustukikohta. 1-2 reissua vuodessa teen Ahvenanmaalle tai muualle etelärannikon saaristoon, yleensä noin viikon mittaisina ja ainakin kevätreissua voi pitää jo traditiona. HauenkalastusvälineetYleisimmin käytössä olevat hyrräkelat:Ambassadeurit, 5601 SSC3 takasalvalla ja IAR:llä, 4501C, 4601C Gunnar, Royal Express 4601, YM. YM. Avokelat: Shimano Twinpower XT 2000, Daiwa Laguna 2500 Vapoja normaali vaapuille ja jigille: Shakespiere Pike Specialist 8' 3 oasanen, Kunnan Queen 8', Daiwa Pro Caster 6'6'' haspeli Jerkkivavat: Daiwa ProCaster 6'6'' lyhennettynä ja kahva jatkettuna, Daiwa Vulcan-X 602MHBJ-ER kevyille jerkeille. Perhosettinä jokin halvahko paketti 9 luokassa, ja joitain oma sitomia sekä ostettuja haukipörhöjä Unohtumaton kokemusUnohtumattomia kokemuksia on tietysti monia, niitä syntyy jatkuvasti hauenkalastuksen kiehtovassa maailmassa. Mutta ainahan se ensimmäinen kerta jää mieleen, suoritushan on yleensä hieman hermostunut ja paineiden sävyttämä ja voi päättyä huonoon lopputulokseenkin liiallisen hätäilyn tuloksena. No, meikäläisen ekakerta päättyi ihan onnellisesti noin 6 vuotiaana Sipoossa, 1,5kg hauen tuppi puraisi raivokkaasti 9cm punaista Rapala Cauntdaunia ja sen ajan huippuvälineillä (Abumatic 220 ja se hirveä vihreä piiska) kala nousi rannalle jopa ilman suurempia huutoja ja panikointia isäpapan avustuksella.Toinen kokemus mikä on elävästi mielessä, tapahtui hieman myöhemmin ja hieman kokeneempana haukkipoikana. Siihen aikaan ei hirveästi välineurheilusta tiedetty ja sen mun viimesenkin paremman vavan kärkiosa meni poikki. Kalaan oli kavereiden kanssa päästävä ja jo silloin innovatiivinen mieleni keksi rakentaa vapaan uusi kärkiosa auton laskuituisesta antennista. Jossain pikkujärvellä sitten oltiin haukijahdissa jälleen kerran ja kalojakin saatiin, tai kaverit sai, mun kaikki tärpit sai kalan kannalta onnellisen lopun tuon 'vavan' onnettoman tartutuskyvyn takia, ei oikein antennin jämäkkyys riittänyt, eikä silloin vielä ymmärtänyt, että kelallakin vois vastaiskun antaa. No, hauska tuotakin on muistella ja mä olenkin tullut siihen tulokseen, että mun 'ylimääräisten kalojen takaisinpäästöhalu' (C&R) juontaa juurensa jo tuolta reissulta, vaikkakin se ei silloin ollut vapaaehtoista ja kaloista takasin pääsi kaikki, vaikka olis sitä voinut jotain syödäkin.
Mikä hauenkalastuksessa kiehtooHmm… Hauki on kaunis, Hauki on ruma, joskus iso, joskus pieni, nopea, hidas, laiska, pirteä, Hauki on lihava tai laiha, pitkä tai lyhyt. Joskus Hauki on vähän tyhmä, joskus jopa viekas, ellei jopa älykäs. HEI, Haukihan on melkein inhimillinen! Kaikki tuo Hauessa ja sen kalastuksessa kiehtoo ja kun se vielä maistuukin hyvälle, voi sanoa rehellisesti, että Hauki on KALA!
|