![]() |
|
|
Teemu "Tmu" Koski
KotipaikkaTampere/ParainenSähköpostiTeemu.k@kolumbus.fiSyntymävuosis.1976Kalastustavat ja -alueetKalastan haukea lähestulkoon pelkästään avovesikautena, painottuen kevääseen ja syksyyn. Tosin sesongit ovat vuosi vuodelta pidentyneet, ja odotettavissa on että ne muutaman vuoden kuluessa kohtaavat toisensa.Kalastuksesta 99% on heittokalastusta sekä perinteisillä uistimilla, jerkeillä että perhoilla. Nykyisin lähestulkoon pelkästään merellä. Nuorempana tuli paljon kierrettyä metsälampia UL-vavan kanssa, mutta nyttemmin on nostalgiakeikatkin jääneet vähälle. Nykyään järvikalastus jää muutamaan reissuun vanhempien mökillä. < Unohtumaton kokemusUnohtumattomia kokemuksia ja hetkiä tulee mieleen lukemattomia. Ensimmäinen haukitärppi, jolloin tokaisin isälle: pohjassa on! Kuitenkin tuo pohja möyräisi pinnassa ja pääsi irti saman tien. Varhaiskevään umpisumussa kaikuva haahkaparven huutelu, ja kuin tyhjästä ilmestyvä joutsen joka lentää matalalla veneen yli. Rasvatyyni pinta ja aavemainen hiljaisuus, joka pakottaa puhumaan kuiskaamalla. Täydellinen keskittyminen hetkeen, tunne siitä että jos tuossa on kala ja kun teen näin, niin tärpin pitäisi tulla NYT!! Vaikka iso kala on aina iso, ja usein juuri se kruunaa päivän, monesti vangitsevimpia on pienet hetket ja fiilikset.
Mikä hauenkalastuksessa kiehtooHauki on säälimätön peto, joka voi kasvaa suureksi ja sitä voi kalastaa monella tapaa ja monesta paikasta. Lisäksi hauestaessa oikeat valinnat ja taktiikat palkitaan useimmiten lukuisilla kalatapahtumilla päivän aikana. Pidän myös kalastuksesta, jossa kiintopisteet ja ottipaikat on silmin havaittavissa, eikä vaan koordinaatteja tai syvyyskäyriä ruudulla. Harrastus tarjoaa myös jatkuvan mahdollisuuden oppia ja kehittyä. Vaikka tämä pätee kaikkeen kalastukseen ja likimain koko elämään, niin minulla se pätee erityisesti hauen kalastamiseen.
|