Arto Häkli

Arton hauki

Arton pakki

Kotipaikka

Espoo

Sähköposti

arto@hakli.net

Syntymävuosi

-60

Kalastustavat ja -alueet

Hauen heittokalastusta ja vetouistelua Suomenlahdella, sekä Keski- ja Itä-Suomen järvillä.

Unohtumaton kokemus

On vuosi 1973, paikka Nilakka. Enoni laittaa Seagull-perämoottorin tehot täysille heti rannasta päästyämme. Kiidämme huimalla 2km/h nopeudella kohti vastapäistä lahdenpohjukkaa. Isäni on keulapaikalla, ja itse kökötän keskituhdolla. Viimein pääsemme lahden suulle. Jäämme kuitenkin mielestäni liian kauas rannasta. Tässä on varmasti vielä ainakin 5-6 metriä vettä. No, eipähän näillä virvelivehkeillä kuitenkaan mitään saa, niinkuin enoni ammattikalastajana aina muisti muistuttaa. Kiinnitän Mepps-lipan kokoa 3 Abulon 0,30 siimaan pelkällä lukkoleikarilla. Huiskin heittoja sinne tänne ilman tapahtumia. Venekin pysyy sitkeästi kauempana rannasta, ainoastaan liikkuen tuulen mukana rannan suuntaisesti. Ei tästä mitään tule, ja yritän saada isääni nykäisemään veneen pari airon vetoa rannemmaksi. Vaan ei nouse airo, ei. Enoni katselee jonnekin kaukaisuuteen ja viheltelee tuttua sävelmää.
Isäni näkee naamastani käyrän nousevan ja hän sanoo: "Anna upota sen lipan ennen kuin aloitat kelaamaan. Laske kuinka kauan menee kun se on pohjassa ja siitä sitten pari pois. Annan lipan upota heittämisen jälkeen ja lasken; yksi, kaksi, kolme,,,,kunnes viidentoista kohdalle iskee pelko lipan jäämisestä pohjaan ja alan kelata hiljalleen. Samassa lippa jääkin kiinni. "No niin, pohjassa on!", sanon ja olen varma että uppotukki söi tämän lipan. Soudamme kohti kiinnijäänti paikkaa ja minä kelailen löysiä pois kun alkaa tapahtua. Se on kala!, enoni innostuu huutamaan siiman alkaessa juosta kelalta. Kala tekee todella rajun ja pitkän syöksyn pohjasta noin 20 metrin päähän pintaan ja komea immelman-pyörähdys ilmassa irroittaa lipan hauen suusta. Kaikki oli ohi yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin. Katsomme silmät pöyreinä hauen jättämien pyörteiden vaimenemista. Vähään aikaa kukaan ei sanonut mitään, kunnes enoni totesi: "Taatusti pitkälti toistakymmentä kiloa!" Johon ääni veneen keulasta: "Seuraava kala pitää muistaa punnita ennen vapautusta:)"