Hauen vaellus

Kotipaikkauskollinen hauki

Tutkimusten mukaan hauki on kotipaikkauskollinen kalalaji. Hauki elää todennäköisesti kilometrin säteellä syntymäpaikastaan koko elämänsä, jos se olosuhteiden puolesta vain on mahdollista.


Hauki tavoitettu kotipaikastaan.

Petokalat liikkuvat paljon

Yksi kalastustaidon kulmakivistä on kohdelajinsa elintapojen ymmärtäminen. Yleensä taitavimmat kalastajat tuntevat hyvin kalojen biologiaa ja tapoja ja osaavat kalastaa kunakin vuoden- ja vuorokaudenaikana siellä, missä kala kulloinkin suurimmalla todennäköisyydelä löytyy. Kaikki kalalajit omaavat tietyn optimiolosuhteen, jossa ne mieluiten saalistavat ja oleskelevat. Yleensä lajille ja yksilölle suotuisimmassa optimiolosuhteessa on kalan kasvu nopeinta. Niinpä kala pyrkii aina hakeutumaan sen kasvun kannalta suotuisimpaan olosuhteeseen ja sieltä kalastajan sitä luonnollisesti kannattaa etsiä.

Etenkin petokalalajit kuten kuha, taimen ja lohi ovat tunnettuja siitä, että niiden elinkiertoon ja elintapoihin kuuluvat pitkätkin syönnös- ja kutuvaellukset. Esimerkiksi syönnösvaelluksellaan Tornionjoen lohi vaeltaa aina eteläiselle Itämerelle Tanskan rannikolle saakka. Suomen yleisintä kalalajia ahventakaan ei voi pitää kovin paikallisena, sillä merkintäkokeiden mukaan ahven liikkuu melko paljon, useiden kymmenien kilometrien syönnösvaelluksia.

Hauki ei vaella

Petokaloistamme hauki on kaikkein paikallisin kalalaji, sen ovat osoittaneet useat eri merkintäkokeet. Pitempien vaellusmatkojen on hauen osalta osoitettu tapahtuvan lähes pelkästään kutuajan ympärillä, kalojen hakeutuessa oleskelualueiltaan kutupaikoilleen. Kutupaikkojen määrä kullakin alueella vaikuttaa siihen, miten kaukaa hauet kutualueille hakeutuvat. Tähän vaikuttaa mm. rannikon rakenne ja syvyys. Tyypillisesti laaja, suojainen ja matalavetinen saaristotyyppi pakottaa hauen liikkumaan enemmän kuin kapea ja syvävetinen saaristo, missä sopiva oleskelulämpötila ja happipitoisuus löytyvät lämpimään kesäaikaan lähempää kutualuetta kuin matalavetisessä saaristotyypissä. Kutukypsät hauet suosivat 10 - 15°C vedenlämpöä, kun suojaisat alle 10 m syvyiset saaristoalueet tyypillisesti lämpenevät kesäaikaan pohjia myöten tätä lämpimämmiksi pakottaen isommat hauet siirtymään viileämpiin ja hapekkaampiin vesiin.

Haukien vaelluksia on tutkittu jo 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Haukia on merkitty, vapautettu ja niiden liikkeitä seurattu uudelleen pyynnin yhteydessä saatujen merkkipalautusten avulla. Hyvin tyypillisesti jo ihan ensimmäisissä kokeissa ja kymmenissä myöhemmissä on todettu, että yhdeksän haukea kymmenestä pyydetään uudelleen hyvin läheltä merkinnän jälkeisestä vapautuspaikastaan, vain muutaman kilometrin säteen omaavalta alueelta. Alle 10% merkityistä hauista vaeltaa yli viisi kilometriä. Tästä on päätelty, että hauki on normaalioloissa paikallaan pysyvä kala, joka yleensä viettää elämänsä muutaman neliökilometrin suuruisella alueella. Haukien on myös todettu kutevan aina samalla kutupaikalla, jonne se suunnistaa hajuaistinsa avulla. Vaikka merkintätutkimukset on tehty pääsääntöisesti merialueilla, uskotaan hauen olevan paikallinen kala järvissäkin, vaikkakin hiukan nurinkurisen tuntuisesti järvihaukien uskotaan kuitenkin liikkuvan meriserkkujaan enemmän.

Vaikka hauki ei vaellakkaan isossa mittakaavassa, liikkuu se kuitenkin omalla alueellaan aktiivisesti. Se ei siis vain jämähdä yhteen suojapaikkaan, vaan vaihtelee niitä aktiivisesti alueellaan. Tällainen pienen mittakaavan liikkuminen johtuu monista tekijöistä, kuten ravinnontarpeesta, veden lämpötilasta ja happipitoisuudesta, veden korkeuden vaihteluista, saaliskalojen liikkeistä, vuodenaikojen vaihtelusta, veden kirkkaudesta, suojapaikkoista ja kasvuston määrästä ja muista vastaavista ulkoisista syistä. Sanotaan jopa, että hauki saalistaisi yhtäällä ja sulattelisi vatsansa sisältöä ja ulostaisi aina jossain muualla kuin ruokailupaikoilla, sillä hauen uloste sisältää saaliskaloja varottavia ja karkottavia tuoksuja. Tietyn karikon reunasta saatu ja vapautettu suurhauki ei siis kovinkaan suurella todennäköisyydellä juuri samasta kolosta tartu uudelleen vieheeseen seuraavalla kerralla, vaikka melko varmasti kyseisen paikan ’näköetäisyydellä’ onkin. Kalastustaidon kannalta on tärkeää oppia lukemaan kulloisiakin olosuhteita ’hauen silmin’ ja arvioitava kalassa ollessaan hauen todennäköisintä senhetkistä oleskelupaikkaa tältä kantilta.

Keväällä kudulle

Pääsääntöisesti hauki liikkuu eniten keväällä kutuajan ympärillä, siirtyessään ensin oleskelualueiltaan kutualueilleen ja kudun jäljiltä viesien lämmetessä takaisin syönnös-/oleskelualueelleen. Vaikka lähes aina nämä siirtymät ovat hauen kohdalla varsin lyhyitä, on poikkeuksiakin toki olemassa maantieteellisistä syistä johtuen. Maalahdessa Vaasan saaristossa tehdyssä merkintäkokeessa noin 60% uudelleenpyydetyistä hauista pyydettiin yli 5 km päästä vapautuspaikastaan. Pohjanlahdella ja Perämerellä haukien kutupaikkoina toimivat rakkolevän vähyydestä johtuen lähes yksinomaan mereen laskevat joet ja purot sekä matalat fladat. Huomattavan matalavetisessä ja etelärannikkoon verrattuna normaalia vähemmän kutupaikkoja omaavassa saaristossa joutuvat hauet hakeutumaan poikkeuksellisen kaukaakin sopiville kutualueilleen ja siitä syystä kutuaikaiset vaellukset näillä seuduilla ovat yleisesti normaalia pidempiä. Myös syönnösvaellukset näillä alueilla saattavat olla pidempiä alueen saaliskalojen elintavoista ja saariston matalasta keskisyvyydestä johtuen.

Kotiseutu-uskollisuus

Vaikka haukien merkintäkokeissa suurin osa hauista pyydetäänkin yleensä uudelleen läheltä vapautuspaikkaa, kuten mainitsin, ovat silti melkein jokaisessa tutkimuksessa muutamat haukiyksilöt valtaosasta poiketen kulkeneet pitkiäkin matkoja. Yksi kaikkein pisimpiä Suomessa havaittuja vaelluksia on Helsingin Vanhankaupunginlahdelle vapautettu hauki, joka pyydettiin uudelleen Ahvenenmaalla neljän kuukauden kuluttua vapautuksesta. Syyksi tällaiselle epätavanomaiselle vaellukselle on arvailtu sitä, että koska kyseinen hauki oli alun perin pyydetty Inkoosta, päätyi se liikkumaan tavanomaista enemmän täysin uuteen elinympäristöön siirrettynä.

Pyynnin jälkeen muualle siirretyn hauen on monasti todettu palanneen takaisin alkuperäiselle pyyntipaikalleen. Hajuaistilla on todettu olevan merkitystä paluun onnistumisessa, sillä hauet, joiden sieraimet oli tukittu vanutupoilla, eivät löytäneet eräässä kokeessa takaisin pyyntipaikalleen, vaikka vertailuryhmän kaloista suuri osa palasikin takaisin.

Hauen kotipaikkauskollisuuden hyvin havainnollistava esimerkki on mainittu Hannu Lehtosen ”Haukien liikkeitä Suomen rannikkovesissä”-artikkelissa (Suomen Kalastuslehti 4/73). Kenraaliluutnantti Harald Öhquistin kerrotaan vuonna 1958 pyytäneen ja merkinneen hauen ja vapauttaneen sen noin puolen kilometrin päähän alkuperäiseltä pyyntipaikalta. Seuraavana vuonna hän pyysi saman hauen alkuperäiseltä paikalta ja kujetti sen jälleen saman matkan venerantaansa. Kuukauden päästä hän sai hauen jälleen alkuperäiseltä paikalta. Sama toistui vielä kahdesti ja aina hauki palasi alkuperäiselle asuinsijalleen!


Hauen vaellus jatkukoon.

Silakkahauet, onko niitä?

Hauenkalastajien keskuudessa tunnetaan termi ”silakkahauki”, jolla tarkoitetaan selkävesillä eleleviä ja silakkaparvien mukana turskien ja lohikalojen tapaan vaeltelevia haukia. Silakkahaukien uskotaan koostuvan lähinnnä kookkaista yksilöistä. Vaikka käsitykseen hauen paikallisuudesta silakkahaukiteoria ei ehkä kovin hyvin sovi, voi kuitenkin hyvinkin olla niin, että tietyillä alueilla isokokoisemmat hauet muuttavat käytöstapojaan ”paikallisesta kyttäämisestä” kohti silakkahaukimaista syönnösvaellusta. Sisäsaariston hauki tuntuu suurikokoiseksi kasvettuaan siirtyvän ruokavalionsa puolesta isokokoisiin särkikaloihin, nk. ’lahnansyöjäksi’ ja monet hauenkalastajat etsivätkin syksyisin kaikuluotaimmillaan lahnaparvi suurhaukia jahdatessaan. Tällaisia isoja ’lahnahaukia’ saadaan joinain vuosina hyvälläkin menestyksellä vetouistelemalla. Järvissä tiedetään suurten ja pienten haukien olinpaikkojen olevan yleensä hyvinkin erilaisia. Siinä missä tavanomaisia hauenpulikoita pyydetään pienillä vieheillä rantavesistä, saadaan suurimmat järvihauet monasti uistelemalla jättivaapuilla syvien selkien välivesiä. Tällainen pienikokoisten ja isojen haukien käyttäytymisero olinpaikkojen ja ravinnon suhteen on vielä tutkimatta, vaikka sitä kalastuksessa paljon hyödynnetäänkin. Miksipä ei siis väli- ja ulkosaaristojen suurhauki voisi silakankin perässä tavanomaista enemmän vaellella?

Stobe/SHS

27.9.2007