Hauenkalastajan trendit 2004

Pyysimme jäseniämme koostamaan hauenkalastusvuodesta 2004 myös nousussa ja laskussa -palstat. Useampikin jäsen intoutui jakamaan plussat ja miinukset neljännesvuosittaisille sesongeille, eli yrityselämästä tutuille kvartaaleille. (Q1-talvi, Q2-kevät, Q3-kesä, Q4-syksy). Tämä kooste on kuitenkin koko vuoden nousussa/laskussa -palsta, josta selviävät menneen hauenkalastusvuoden trendit. Ei liene pahasti pieleen arvattu, jos väittää ensi vuoden trendien olevan pitkälti samansuuntaisia.

Nousussa

1. Jerkkaus

Jerkkikymppi

Jo useamman vuoden hiljaisessa nousuputkessa kahlannut jerkkaus kiri haukiseuralaisten nousussa-palstan kärkeen. Vaikeasti uitettavat ja kalliit jerkit jäivät vain harvojen tuttavuudeksi, mutta uudet helppouittoiset jerkit, Buster Jerk etunenässä, saivat harrastuksen pariin monia uusiakin vavanheiluttajia. Etenkin kun helposti uitettavien jerkkien nykiminen onnistuu kohtuullisesti tavallisellakin 8-9 jalan kepillä.

2. Koho-onginta ja -uistelu täkykalalla

Särkitäyllä

Kakkostrendiksi itsensä kiilaa hauenkalastus täkykalalla. Vaikka hauen heitto- tai vetouistelu kuolleella täkykalalla ovatkin jääneet marginaaliryhmien huviksi, näyttää kohouistelu ja koho-onginta elävällä täkykalalla kiinnostavan laajempaakin kalastajakuntaa. Mielenkiintoista kohokalastusta voi harrastaa niin ankkuroidusta veneestä kuin tuulen, pikkumoottorin tai airojen avulla liikkuvasta aluksestakin. Sekä liikkuva että paikallaan pysyvä kohokalastus tapahtuu samoilla välineillä, vain syöttikalan koukutusta muuttaen.

3. Talvionginta täkykalalla

Väsytys

Hauen täkykalastus jäältä on myös selvässä nousussa. Talviaktiiviset haukiseuralaiset ovat vihdoin löytäneet mieleisen kalastusmuodon talvikuukausiksi. Aiemmin on lähinnä ajan tappamiseksi kalastettu muita lajeja tai yritetty saada kontakti kerhokalaan pilkkivälinein, kun ei parempaakaan vaihtoehtoa ole keksitty.

4. Vaakapunnitus punnituspussissa

Kymppi punnituspussin päällä

Hauenkalastusvuotta 2004 leimasi myös tiukkasävyinen keskustelu hauen oikeista nosto- ja punnitustavoista. Keskustelun seurauksena yhä useampi hauenkalastaja alkoi kiinnittää huomiota hauen nostamistapoihin. Punnituspusseja rakenneltiin itse Ikean sinisistä kasseista tai hankittiin valmiita kalaystävällisestä materiaalista valmistettuja kasseja. Samaan aikaan myös käsinostaminen liplock-otteella löysi uusia kannattajia.

5. Storm Suspending Jig

Suspijigi

Viidenneksi olisi voinut nostaa epämääräisen kokoelman plusääniä saaneet isommat uistimet. Koska suuruus on kuitenkin hieman tapauskohtaista, nousi saman äänimäärän kerännyt "suspijigi" listalle. Tämä perinteisen vieheen tavoin käytettävä, keijuominaisuudella varustettu kumilurtsu iski itsensä kerralla yhdeksi hauenkalastajien suosikkivieheeksi. Onpa kyseisellä jigin ja uistimen välimuodolla saatu tiettävästi myös yksi yli 16-kiloinen hauki.

Laskussa

1. Leukalapulliset vaaput (Bomber, Nils Master, Conrad jne.)

Leukalapullisten heittovaappujen kulta-ajat näyttävät olevan ainakin hetkellisesti takanapäin. Yleisesti leukalapulliset vaaput saivat miinuspisteitä, mutta samalla otsikon kolmikko esiintyi myös omilla nimillään. Tuskin leukalapullisilla vaapuilla tulee kalaa yhtään aikaisempaa huonommin, mutta jerkkaus, täkykalastus ja suspijigi -tyyppiset mielenkiintoiset ja vähän vaihtelua perusvaappukalastukseen tuovat muodot ovat nyt paremmassa huudossa.

2. Nostokoukku

Samalla kun käsinosto ja vaakapunnitus ovat hyvässä nosteessa, on perinteinen nostokoukku saanut väistyä entistä useammasta veneestä. Nostokoukun joutumista laskussa-palstalle ei tarvinne kovin seikkaperäisesti kuvailla, niin ilmiselvältä suuntaus on näyttänyt jo pari viimeistä vuotta.

3. IAR

Muutaman miinusäänen keräsi myös lähinnä hyrräkeloissa käytettävä Instant Anti Reverse eli IAR, joka tarkoittaa takaliikkeetöntä kampea. IAR-neulalaakerin ongelmana on rasvojen hyytyminen talvikeleillä ja kelan pyöriminen takapakkia. IAR:n kestävyyttä on moitittu myös jerkkikalastuksessa, jonka vuoksi perinteisellä takasalvalla varustetut kelat ovat nousseet uudelleen esille. Myös IAR-kelan modifiointi takasalvalliseksi on herättänyt kiintoisaa keskustelua.

4. Kalojen irtoaminen

Yllättävän moni löysi miinuspalstalle kalojen irtoamisen. Syynä oli milloin tekniikaltaan hiomaton vastaisku, milloin omatekoisen painouistimen koukutustapa. Kalojen irtoaminen tulee luultavasti olemaan ikuisuusongelma, joka kulkee seuranamme niin kauan kuin kalastamme dynamiittia heppoisemmilla vehkeillä. Toisaalta vastaiskutekniikkaa hiomalla tai koukutusta muuttamalla on tehtävissä paljon ja niin kauan kun ongelmaan löytyy selitys, sitä on helppo lähteä korjaamaan.

5. Buster Jerk

Samaan aikaan kun jerkkaus ja Buster Jerk ovat nousussa-palstan kärjessä, löytyy seurasta niitäkin, jotka kokeilivat jerkkausta, mutta eivät saaneet kipinänsyrjästä kiinni. Ehkäpä Buster Jerk koetaan uistinrintamalla hieman Toyotaksi; toimiva ja luotettava peli, jonka persoonallisuutta syö suuri käyttäjäjoukko. Tuskinpa kukaan kiistää Busterin toimivuutta, mutta erikoisuudentavoittelija ei ehkä pääse oikeaan fiilikseen.

Nipa/SHS

17.1.2005