Nuoret haukikalassa -kilpailu 2006 kevät

Alle 12-vuotiaat

Me mentiin heti mun lempparipaikkaan, mis mul on yks nelonen päässy karkuun. Ku oltiin muutama kerta haettu Juuson uistin kaislikost, ni heitin aika uudel Stormil lyhyen heiton kaislikon viereen. Samantien hauki kävi kiinni. Se pisti tosi kovin hanttiin. Sit mä näin et se oli tosi iso ja veneeseen tuli sähköö. Isi sano et ota rauhallisesti ja kaivo haavin esiin. Juuso pakeni äitin viereen takapenkille.

Vedin hauen haavin päälle ja isi nosti sen ylös. Haavis uistin irtos, mut saatiin hauki veneeseen. Isi punnitsi sen ja se paino 6,2 kiloo. Mun edellinen enkka oli 5,6 kiloo ja isin vaan 6,5, vaik se on pal vanhempi. Sit äiti otti kuvii ja isi opetti mul semmosen klipklap otteen ja mä uskalsin pitää sitä yksin kädessä. Sit isi otti sen ja laski veteen, ja huljutteli sitä hetken aikaa ja sit se pyrähti kaislikkoon. Eikä mua harmittanu yhtään vaik me ei sitä otettukaan ylös. Sit soitin mummul ja vaaril, eikä ne meinannu uskoo, mut lupasin näyttää niille kuvia.

Jere Sillanpää 9 v.

Alle 18-vuotiaat

Tuplatärppi

Kaverin kanssa laitettiin pystyyn pieni kilpailu, jonka voitti kesän lopussa se, jolla oli isoin hauki saatuna. Kalastus tapahtui lähinnä läheisellä joella soutu-uistelemalla ja heittelemällä, välillä kävimme myös pienillä järvillä viskomassa uistinta. Saalis koostui lähinnä ”puikkareista”, määrällisesti niitä kesän aikana kertyi hieman toistasataa. Toukokuun lopulla sain ensimmäisen hieman suuremman haukeni, painoa n.4,5kg jolla myös voitettiin tuo kilpailu. Syksyllä kaveri kuitenkin kuittasi tappionsa nostamalla veneeseemme reilun kuudenkilon hauen.

Koitti kevät 2006, oli taas aika kaivaa virveli esiin ja lähteä yrittämään. Kausi alkoi taas pienemmillä hauilla, mutta sitten nappasi joesta kala, joka kohotti ennätykseni 5,2 kiloon. Kala ei kuitenkaan ollut hauki vaan kuha.

Kalastaminen jatkui kesää kohden yhä aktiivisemmin, tyhjiä reissuja ei enää tullut ollenkaan, tosin kalojen kokokaan ei päätä huimannut.

Kesäkuun alkupuolella tuli käytyä Riihimäen erämessuilla, josta mukaan tarttui muutama viehe, myös uusi tuttavuus; Zalt väritykseltään Finn-33. Viehe antoi kalaa hyvin heti ensimmäisellä reissulla ja olin hankintaan tyytyväinen. Seuraavana päivänä 9.6 läksin taas joelle uistelemaan. Tarkoitus oli ylittää ensin umpeenkasvanut järvi ja jatkaa uistelua alajuoksulla. Järven suulle ei ollut matkaa kuin satakunta metriä, mutta heitin Zaltin kuitenkin veteen ja läksin soutamaan kohti järveä. Aloin pikkuhiljaa lähestyä järvensuuta, jolloin uoma kävi kapeammaksi ja matalammaksi, samassa aloin kelata viehettä ylös. Aloitettuani kelauksen nappasi pikkuhauki kiinni ja aloin kelata sitä veneelle. Hauki sukelsi ihmeellisesti ennen venettä, jatkoin kuitenkin kelaamista normaalisti. Kala laittoi hanttiin ihmeen kovasti ja mielessä kävi, että onko viehe jäänyt kiinni johonkin. Arvasin kuitenkin heti mitä oli tapahtunut kun tunsin, että hauki lähti voimalla viemään siimaa, aivan erilaisella voimalla kun hetkeä aikaisemmin. Kohta pinnassa vilahtanut pyrstö vielä varmisti asian; iso hauki oli napannut tuohon pienempään kelatessani sitä ylös. Jännitin nyt oliko isompi hauki vieheessä kiinni vai pelkästään tuossa pikkuhauessa. Väsyttelin kalaa jonkin aikaa aivan lähellä venettä, vastarannallekaan ei ollut kuin viitisen metriä tosin, joten tila oli kortilla. Väsyttelyn tiimellyksessä, hauen käydessä pinnassa näin kuitenkin, että isompi hauki taitaa olla toisesta koukusta kiinni vieheessä, samalla pitäen kuitenkin tiukan otteen pienemmästä hauesta. Olin hieman helpottunut, mutta edelleen jännitti mitenköhän tässä käy. Kameralla piti ottaa muutama kuva vielä hauen ollessa vedessä, kaiken varalta.

Päätin yrittää ottaa kalan ylös. Mitään välinettä tuohon ylösottoon minulla ei kuitenkaan ollut, joten käsin se oli nostettava. Hauki ei kuitenkaan ollut kovin halukas tulemaan veneeseen ja vasta kolmas yritys onnistui, sain käden kiduksesta hieman sisään ja kalan, tai oikeammin kalat ylös, tosin mielenkiintoni ei keskittynyt kun siihen isompaan, selvästi uuteen ennätykseeni Aikaa oli kulunut ehkä puolituntia tärpistä, tai niin ainakin arvion, kelloa ei siinä tohinassa muistanut vilkuilla. Harmitti vain kun puntari oli kotona, ja kalaa ei voinut vapauttaa jos sen halusi punnita. Päätin kuitenkin viedä kalan kotiin punnittavaksi. Puntari näytti kotona mukavat 7,925kg, mittanauha 104cm ja suupielet paljon ylöspäin, olihan kala selvästi uusi ennätykseni.

Hauki päätyi lopulta fileiksi ja uuniin. Haukea syödessä kyllä heitin romukoppaan väitteen, että isompi hauki maistuu saappaalta, kalasta tuli siis hyvät ateriat. Hauen päästä jäi myös hieno muisto tuonne vajan seinälle.

Seuraavaksi tavoitteeksi pitää ilmeisesti laittaa se maaginen kymppi, saa nähdä milloin se nousee, vai nouseeko ollenkaan, mutta se on varmaa, että yrittämättä sitä ei saa, ja yritystä varmasti riittää.

Kalle Kelkka