Väärällä käsittelyllä on kauaskantoiset seuraukset

Tässä jutussa esiintyy latinankielisiä nimiä, joille ei ole suomennosta olemassa.

Harvoin on tuntunut pahalta saada lähes 110-senttiä pitkä hauki. Viime syksynä kuitenkin kävi näin. Olimme kalastamassa ystäväni kanssa ja illanhämyssä uistimeeni iski kookas hauki, joka tuli veneen vierelle tekemättä lainkaan vastarintaa. Ensimmäinen ajatus nähtyäni kalan kunnolla oli, että pää on julmetun kokoinen mutta missä loput kalasta on?

Veneen vierellä lepäsi pitkä, mutta äärimmäisen laiha hauki. Silmäpuntari ei osannut sanoa mitään ja arvioin kalan pituuden alakanttiin, joten se tuli nostettua veneeseen yhdellä kädellä, vaikka en tämän kokoluokan kalojen kanssa yleensä näin toimikaan. Kaverillani oli tässä vaiheessa kamera jo valmiina ja hän nappasi kalasta muutaman kuvan.

Punnitus näytti kalan painoksi 5,2 kiloa, ja pituutta sillä oli 109 senttiä. Kala painoi noin puolet siitä mitä tuon kokoluokan kalan pitäisi painaa! Tarkemmin kalaa katsellessamme huomasimme että sen leuassa oli jotain outoa. Se ei pystynyt kunnolla sulkemaan suutaan ja näytti siltä kuin alaleuan toinen nivel olisi sijoiltaan.

Opinnäytetyöhöni liittyen mukanani oli kalusto kalojen kuljettamiseen elävänä, joten päätin ottaa kalan mukaan jotta voisin tutkia sitä tarkemmin. Tosin tässä vaiheessa minulla ei ollut mitään mielikuvaa siitä, mikä vamman olisi saattanut aiheuttaa.

Rantaan päästyämme katsoimme kalaa uudestaan. Se oli todella huonossa kunnossa, äärimmäisen laiha ja ilmiselvästi kuolemaisillaan. Kallon takareuna erottui selvästi, ja kalan selkä oli ylösalaisin käännetyn v:n mallinen koko pituudeltaan. Oikea alaleuka oli selvästi vaurioitunut, samoin kuin alaleuan väliin jäävän ja kansikalvoa kannattavan, luuparin oikea puoli.

Kala ei saanut kunnolla suutaan kiinni ja sen kansikalvoa kannattava luu oli taittunut outoon asentoon ulospäin pönköttäen. Lisäksi kansikalvossa oli reikä leukaluun ja edellä mainitun kansikalvoa kannattavan luun välissä. Tässä oli siis syy kalan nääntyneeseen ulkomuotoon. Se ei selvästikään ollut pystynyt hankkimaan ruokaa itselleen. Kaiken kaikkiaan kala oli lohduton näky, ja pian se pääsikin tuskistaan.

Tutkimus alkaa

Kalan kuoltua tutkin sitä tarkemmin ja keitin luut esiin saadakseni selville mitä kalalle oli tapahtunut. Kuten arvata saattaa, oli alaleuan nivel oikealta puolelta pahoin vioittunut.
Kalan quadratum, luu johon alaleuka niveltyy, oli haljennut ja nivelnasta hävinnyt.
Tämän lisäksi articulare, leukanivelen toinen luu johon alaleuka kiinnittyy, oli epämuodostunut. Tähän oli kasvanut nähtävästi vamman syntymisen jälkeen epämääräisiä kyhmyjä ja rustoa.
Kolmas ja neljäs selvästi vaurioitunut luu oli epihyale ja ceratohyale. Nämä kaksi luuta sijaitsevat hauen alaleuan välissä kannatellen kieltä ja alaleuan välissä olevaa kansikalvoa ja ovat toisissaan kiinni ruston välityksellä. Osassa luita oli lisäksi tapahtunut surkastumista ja luut olivat tummia ja hapertuneita.

Tämä viittaa siihen, että kala oli tullut pyydetyksi aikaisemminkin ja vammat ovat aiheutuneet joko väärästä nostotavasta tai kalan rimpuilusta niin sanotussa liplock-otteessa. Tähän viittaa alaleuan nivelen repeytyminen ulospäin ja kansikalvon luun katkeaminen noin kämmenenleveyden päästä alaleuan kärjestä. Myös reikä kansikalvossa on todennäköisesti aiheutunut kalastajan sormista.

Oma teoriani josta olen keskustellut opettajieni ja joidenkin kokeneiden hauenkalastajien kanssa on, että kala on nostettu veneeseen liplock-otteella joko ainoastaan yhdellä kädellä nostaen tai huonosti tukien. Kala on tällöin päässyt rimpuilemaan hallitsemattomasti ja kalastaja on vielä saattanut kääntää otettaan siten, että kalan leukaan on kohdistunut vääntöä ylöspäin sen heilauttaessa ruumistaan vastakkaiseen suuntaan.
Tämä on aiheuttanut voimakkaan väännön kalan alaleuan niveleen, minkä seurauksena vamma on syntynyt.

Kalan yleiskunnosta ja luissa tapahtuneista muutoksista voi päätellä, että kyseessä ei ole aivan hetki sitten syntynyt vamma. Tarkkaa arviota on vaikea esittää, mutta voisi arvella onnettomuuden tapahtuneen joko edellisenä keväänä tai jopa vuotta aikaisemmin edellisenä syksynä.

Vaihtolämpöisenä eläimenä kalan ei tarvitse juurikaan syödä veden ollessa erittäin kylmää ja se selviää talven yli syömällä ainoastaan erittäin vähän tai ei lainkaan. Suurin osa painonmenetyksestä tällä kalalla onkin tapahtunut kesällä lämpimän veden aikaan. Ja saattaa olla että se on saanut kiinni jonkin verran saaliskaloja, minkä ansiosta se on pysynyt hengissä, vaikkakin kituen, kesän yli.

Mielenkiintoista olisikin tietää koska kala on pyydetty. Vaikka olen sitä mieltä, että kalapaikkatietoja ei pidä puida julkisuudessa, olen kuitenkin valmis tekemään poikkeuksen tällä kertaa. Kala tuli Paraisilta, Mielisholman pohjoispuolella olevan sisäselän pohjoisreunan kaislikon edustalta.
Paikka on lähes jokaisen alueella kalastavan tiedossa, ja sitä kalastetaan todella paljon. Paikalta myös saadaan jonkin verran isoja kaloja. Toivonkin, että jos joku tämän lukijoista herää epäilemään että itsellä olisi osuutta tapahtumiin, ottaisi yhteyttä allekirjoittaneeseen.

Mitä vaurioita voi kalalle sattua?

Pystynoston haitoista puhuttaessa mainitaan useimmiten selkärangan pehmytkudoksiin ja sisäelimiin kohdistuvat vauriot, joita on hankala todentaa. Vähemmälle huomiolle näyttää jääneen kalan nielurangan (ylä- ja alaleuan ja posken luut) vauriot.

Tämän kalan kohtaloksi kuitenkin koituivat vammat juuri nielurangan alueella. Asiaa hieman ajattelemalla helposti päätyykin tulokseen, että edellä mainitut vauriot saattavat olla kaloilla todennäköisempiä kuin varsinaiset selkärangan kudosvauriot. Ja todennäköinen seuraus näistä on nälkäkuolema koska kala ei pysty saalistamaan tarpeeksi tehokkaasti.

Tyypillinen tilanne, jossa nieluranka vaurioituu, syntyy kun kalaan tartutaan leukaotteella ja kalan päätä väännetään sivulle. Tällöin aikaansaadaan veto sellaisesta suunnasta, mikä on kalalle luonnoton ja mille se ei normaalisti altistu. Tästä syystä kalan luut ja nivelet ovat herkkiä tämänkaltaiselle rasitukselle. Jos kala vielä tällöin rimpuilee, kohdistuu nielurangan niveliin voimakas ja äkillinen rasitus.

Uskaltaisin väittääkin, että kala kestää alaleuan kärjestä suoraan ylöspäin suuntautuvaa nostoa paremmin kuin otetta joka vääntää kalan alaleukaa luonnottomaan asentoon. Liplock-otteessa tämä tarkoittaa sitä, että kalan painon pitäisi olla etusormen varassa. Kaikki paino, mikä kohdistuu muille sormille vääntää kalan päätä vinoon ja rasittaa alaleuan niveliä.
Kalan leukaan siis edelleen tartutaan koko kädellä jotta ote olisi tukeva, mutta tavoiteltavaa on, että se paino mikä tälle kädelle varataan, lepäisi etusormella.

Oikea ote vähentää vammoja                     

Miten sitten tulisi toimia edellä kuvattuja vaurioita välttääkseen?

Ensiarvoisen tärkeää on pitää kala hallinnassa koukkujen irrotuksen ja punnitsemisen ajan. Vaikka ei uskoisikaan pystynoston vaurioittavan kalan selkärankaa, ei kalan pidä antaa holtittomasti rimpuilla pelkän leukaotteen varassa. Paras keino tähän on nostaa kala veneeseen kehdon avulla, haavilla tai liplock-otteella kalaa toisella kädellä tukien. Jälkimmäistä tosin voi suositella ainoastaan hieman kokeneemmille kalamiehille.

Lisäksi liplockia käytettäessä kalan leukaan kohdistuvaa vääntöä tulisi välttää. Kehtoon tai haaviin verrattuna liplockista sekä kalalle että kalastajalle aiheutuvat riskit ovat huomattavasti suuremmat. Liplockissa kalaa on vaikeampi hallita ja koukut sekä kalan lukuisat hampaat ovat lähellä kalamiehen sormia. Tästä syystä on mielestäni perusteltua käyttää haavia joka on tehty solmuttomasta havaksesta jos ei ole aivan varma hallitseeko liplock-tekniikan. Haavin käyttö ei ole häpeä!

Ikävä kyllä kaikkia vaurioita ei voi välttää ja kokeneellekin kalamiehelle sattuu vahinkoja. Kuitenkaan kalaa, jonka tukiranka on vaurioitunut, ei tulisi milloinkaan vapauttaa toivoen että se selviää, oli se kuinka suuri tahansa. Sillä näin ei useimmiten käy. Pienet kalat päätyvät raajarikkoina isojen ravinnoksi, ja isot kalat vailla luontaisia vihollisia kuolevat nälkään tai tauteihin.
Tähän saattaa kulua aikaa jopa useita kuukausia ja kalan kokema kärsimys on sanoinkuvaamaton. C & R ei saa olla itsetarkoitus ja jokaisen kalojaan vapauttavan kalastajan tulisi olla valmis ottamaan eräksi vahingoittuneet kalat. Tämä on valikoivan pyynnin perusajatus.

Pahoin vaurioituneen kalan vapauttaminen ei ole mitenkään perusteltavissa ja on eettisesti väärin. Tämän artikkelin tarkoitus onkin herättää lukijassaan ajatuksia ja saada hänet tarkastelemaan omia tottumuksiaan hieman kriittisemmin.

Kunnollinen ja asianmukainen vapautusvälineistö suojaa sekä kalaa että kalastajaa haavereilta ja mahdollistaa kookkaidenkin kalojen vapauttamisen elinkelpoisina jatkamaan elämäänsä. Veneen vakiovarustukseen kuuluu kuitenkin myös pappi ja kalastajalla pitää olla selkärankaa myös käyttää sitä tarpeen vaatiessa!

Itse en halua enää koskaan saada tämänkaltaista kalaa ja tapahtunut on omalla kohdallani johtanut omien käytäntöjen ja periaatteiden uudelleenarviointiin.

Kalan nieluranka

Tämän tietolaatikon tarkoitus on hieman selittää hauen nielurangan rakennetta ja tarkoitusta. Jokainen varmasti ymmärtää, että kala, jonka leukaluu on vaurioitunut siten, että se ei pysty syömään, tulee kuolemaan. Kuitenkin nielurangalla on muitakin tehtäviä kuten nielemisrefleksi ja ”hengitysliike”, jonka näemme kalan aukoessa kiduskansiaan.

Luukalan (kaikki tavalliset kalalajimme, mm. hauki) kallo muodostuu pääkopasta (cranium) ja nielurangasta (visceral skeleton) (hyostyylinen kallo). Nieluranka koostuu seitsemästä käsitteellisestä kaaresta, joista ensimmäinen muodostaa ylä- ja alaleuan ja toinen tukee kieltä ja kiduskansia. Neljä seuraavaa muodostaa kiduskaaret ja viimeinen, seitsemäs, on surkastunut muodostaen alanieluluun. Suurin rasitus kalaa käsiteltäessä kohdistuu näistä kahteen ensimmäiseen ja tässä artikkelissa tarkastelemmekin juuri niitä.

Nieluranka liittyy pääkoppaan kahdesta kohtaa: silmien takapuolella ja yläleuan etupäässä. Liitoskohdat ovat joustavia, mikä mahdollistaa suun avaamisen suureksi ja kiduskansien levittämisen saalistaessa. Keskeisimpiä luita ovat hyomandibulare, sympleticum, metaphterygoideum ja quadratum. Ainakin hauella nämä ovat kasvaneet tiukasti yhteen muodostaen yhdessä kiduskannen ensimmäisen luun (praeoperculum) ja yläleukaa tukevan ectopterygoideumin kanssa kalan posken, joista hyomandibulare on liittynyt pääkoppaan. Näihin kiinnittyvät takapäästään myös isot poskilihakset, joiden avulla kala avaa ja sulkee suutaan.

Kaksi jälkimmäistä (metaphterygoideum ja quadratum) yhdessä ylä- ja alaleuan kanssa muodostavat ensimmäisen nielukaaren, joka liittyy pääkoppaan yläleuan kärjessä. Quadratumin levinneessä alareunassa on nivelnasta, joka niveltyy alaleuassa olevaan nivelkuoppaan. Tämä kohta kalalla on herkkä vaurioitumaan ulospäin suuntautuvan väännön vaikutuksesta, kuten oli käynyt artikkelissa mainitulla kalalla.

Toisen nielukaaren, ns. hyoidikaaren, muodostavat hyomandibulare ja sympleticum yhdessä alaleuan väliin jäävän luuparin(epi- ja ceratohyale) ja kiduskannen peitinluiden (operculumit) kanssa. Alaleuan väliin jäävä luupari kannattelee kieltä, viuhkamaisia ohuita luita, kansisäteitä ja osaltaan myös kansikalvoa(kalvo alaleuan välissä ja kiduskansien alareunassa). Näiden luiden ja niihin kiinnittyneiden lihasten avulla kala avaa ja sulkee kiduskansiaan ja hengittäessään puristaa suussaan olevan veden kidusten välistä ulos. Myös saalistuksessa tällä on suuri merkitys. Iskiessään saaliiseen petokala avaa suunsa ja levittää kiduskantensa samanaikaisesti ja imaisee saaliin suuhunsa. Tästä syystä esimerkiksi suspijigit ja muut joustavat pehmovieheet, joissa ei ole takakoukkua joka tarttuisi suupieliin kiinni, solahtavat yllättävän syvälle pienenkin hauen kitaan. Liplock-otteella tartutaan hyoidikaaren luihin ja ilman tukipistettä kala roikkuu pelkästään näiden melko hentojen luiden varassa.
Edellä kuvatulla kalalla myös nämä luut olivat vaurioituneet.

Normaalioloissa kala luultavasti saa hengitettyä, vaikka sen nieluranka olisikin vaurioitunut, mutta saalistusta nämä vauriot haittaavat suuresti. Lisäksi kalan nielemisrefleksinä toimii juuri toisen nielukaaren puristuminen kokoon, joka siirtää saaliin kohti ruokatorvea ja vatsalaukkua. Tästä syystä vapautettavaa kalaa tulisi käsitellä varoen ja estää kalan rimpuilu pelkän leukaotteen varassa. Lisäksi vaurioituneet kalat tulisi ottaa mukaan ja valmistaa ruoaksi.

Teksti Teemu Koski, kuvat Teppo Komulainen ja Jaakko Varjokorpi

Lähteet: Ekman, Suomalainen, Toivonen: Selkärankaisten rakenne, 1961
Lagler, Bardach, Miller, Passino: Ichthyology, 1977
Raisa Kääriä: kalan fysiologia, opintomonisteet, Turun AMK, 2003