Hauen elämä puntarissa

Puntarissa

Yleistyvien kalojen vapautuspyrkimysten myötä on alettu kiinnittää aiempaa suurempaa huomiota etenkin suurempien kalojen käsittelyyn. Vasta muutama vuosi sitten kalastajien tietoon tuli suuren hauen pystynoston vakavat seuraukset. Punnitusmenelmiä piti muuttaa, mikäli haluttiin, että hauki jatkaa elämistä vapautuksen jälkeenkin. Erilaiset punnituskehdot yleistyivät kalastajien veneissä.

Vastuullinen c&r- kalastaja käsittelee saalistaan kunnioittaen ja huolellisesti. Vapauttamisesta ole hyötyä, jos kala menehtyy punnituksessa saamiinsa vammoihin vapautuksen jälkeen. Fyysisiä vaurioita voidaan vähentää, tai ne voidaan jopa kokonaan välttää asiallisella käsittelyllä - esimerkiksi punnituskehdolla. Kalan ollessa ilmassa sitä ei saa nostaa tai roikottaa yhdestä ainoasta pisteestä, vaan kalaa tulisi aina kannatella vähintään kahdesta tukipisteestä. Pituuden voi mitata ilman sen suurempia apuvälineitä, mutta painon mittaamisessa tulee olla punnituskehto. Varsinkin keväällä kalastettaessa poikkeuksellisen painavia mätihaukia tulee käsitellä varoen. Jotta vapautus kantaisi hedelmää, ovat kalastajat käyttäneet mitä erilaisimpia punnituskehtoja, joista yleisin on tähän mennessä ollut sininen Ikean kassi.

Nosta maltilla

Lepoasento

Haukipaarien käyttöä kannattaa harjoitella aluksi, sillä ensimmäiset nostot ovat todella hankalia ja usein myös epäonnistuvat. Ongelmista huolimatta paareja ei pidä heittää nurkkaan ensimmäisten kokeilujen jälkeen, sillä sujuva tapa löytyy muutamien käyttökertojen jälkeen. Kun vapautus lopulta onnistuu täydellisesti, on tunne todella upea. Yleisin virhe käytön alkupuolella on se, että paarit nostetaan vedestä väärässä asennossa ylös, jolloin kala luiskahtaa takaisin veteen. Tärkeintä koko vapautusprojektissa onkin se, että kaikki liikkeet ovat harkittuja ja maltillisia. Hosumisesta ei hyödy kumpikaan osapuoli.

Käyttö

Kun siiman jatkeena on kala, joka ”tarvitsee” paareja, avustaja ottaa kaikki vapautukseen tarvittavat välineet esille ja raivaa riittävästi tilaa veneeseen. Seuraavaksi paarit pitää upottaa kokonaan veden alle, jotta kaikki ilmakuplat häviäisivät. Muutoin paarit kelluvat epäkäytännöllisessä asennossa vedessä, ja kalan ohjaaminen sisälle on tarpeettoman haastavaa. Huulinostin (liplock) on osoittautunut erittäin hyödylliseksi apuvälineeksi Haukipaarien kanssa. Koko homma nopeutuu huomattavasti, kun kala lukitaan huulinostimeen veneen vierellä ja sitten kalan suusta irrotetaan viehe. Kun viehe on irrotettu kalan suusta, uitetaan kala paarien sisälle. Tässä vaiheessa kalan silmien päälle voi laittaa märän rätin, joka rauhoittaa kalaa. Avustaja nostaa paarit ilmaan ja samalla toinen varmistaa pitämällä kalaa edelleen huulinostimessa, ettei kala luiskahda takaisin veteen. Veden pitää antaa valua kokonaan pois, ennen kuin paarit voidaan punnita. Samalla kannattaa katsoa kalan pituus, joka on erittäin helppo lukea paarien pohjalle piirretystä mitta-asteikosta. Lopuksi otetaan mahdolliset valokuvat ja sitten kala lasketaan takaisin veteen. On syytä jäädä seuraamaan, että kala virkoaa, ja lähtee omin avuin uimaan pois. Saadusta punnitustuloksesta pitää muistaa vähentää paarien märkäpaino, joka tarkistetaan joka kerta erikseen. Aikaa nostohetkestä vapautukseen on käytettävissä alle kaksi minuuttia, joten aikaa rupatteluun ei ole. Haukipaarien käyttöä kannattaa aluksi harjoitella pienillä kaloilla, jottei sen suuren kanssa tulisi ongelmia.

Uitto käsin Uitto cripeillä

Tee-se-itse

Kauppojen tarjonta punnituskassien kohdalta oli - ja on edelleen valitettavan heikko, joten päätin tehdä punnituskehdon itse. Alkuperäisenä ideana oli, että hauki uitettaisiin kassiin, joka kelluisi veden pinnalla aukinaisena. Kokonainen kevät vierähti kassin kehittelyssä, syntyivät ”Haukipaarit”, jotka ovat kokeneet jälkeenpäin jonkin verran parannuksia.

Materiaalit

Paareissa käytettävä kangas on vahvaa (0,6mm) PVC-kangasta, jota koukut eivät lävistä helposti. Kangasta on saatavilla ainakin Teollisuus Etoloista alle 20 euron metrihintaan. Koska kangasta myydään 205cm leveästä rullasta, kannattaa kalakavereilta kysäistä, olisiko myös heillä tarvetta Haukipaareille, jolloin kangasta ostetaan sen pituinen pala, mikä tulee olemaan myös paarien pituus. Kangas on melko liukasta ja sileää, joten hauenlimakerros ei vahingoitu nostossa. Muovipinnoitteen ansiosta paarit eivät ala haisemaan kalalle ja on hygieeninen. Paarien tukirankana toimii kaksi puista harjanvartta, joiden päihin on porattu reiät nostoliinoja varten. Liinaa saa kangaskaupoista metritavarana. Harjanvarsia ei välttämättä tarvitse pintakäsitellä lainkaan, kunhan muistaa reissun jälkeen laittaa paarit kuivumaan. Liinat kiinnitetään työntämällä 8mm pultti liinan lävitse reikään. Näin paarit saa todella pieneen tilaan kuljetuksen ajaksi! Paarien toisessa päässä on pääty estämässä kalaa luiskahtamasta läpi. Päädyssä on vetoketju, jolla paarit saa avattua veneen lattialle. Paarit toimivat siis myös ”vapautusmattona.” Vetoketjua hankittaessa kannattaa katsoa, ettei siinä ole ruostuvia osia, myös pulttien pitää olla ruostumattomia. Yksien paarien materiaalit maksavat noin 25euroa, kahdet paarit kustantavat alle 45 euroa. Jos paarit viedään suutarille ommeltaviksi, saattaa se maksaa jopa 40euroa, joten kannattaa ainakin kokeilla ommella (itse?).

Nämä tarvitset

Valmistus

Jo ennen materiaalien ostoa kannattaa päättää, että minkä kokoisia paareja tullaan tarvitsemaan. Sopiva paarien pituus hauen kalastuksessa on 105-125cm. Liian korkeita taikka leveitä paareista ei kannata valmistaa, hyvä leveys on enintään 25 senttiä ja korkeus noin 30 senttiä. Kauppakierroksen jälkeen kangas sekä päätypalat leikataan sopiviin mittoihin. Samalla kannattaa tehdä mattoveitsellä vedenpoistoreiät paarien pohjalle ja päätypalan alle. Vetoketjun asentaminen paarien päätyyn on makuasia, paarit toki toimivat ilman vetoketjuakin. Kun palat on leikattu, saumojen paikat merkitään kynällä, jotta suutarilla ei mene ommellessa sormi suuhun. Myös nostoliinoihin tulevat pultin reiät kannattaa ommelluttaa. Sopiva liinojen pituus on n. 130 % keppien pituudesta. Kangasta voi toki yrittää ommella kotikoneella, mutta ompeleesta ei tule erityisen kaunis. Päätypala kannattaa ommella hieman sisälle päin kallistuneeksi, sillä kala voi muuten luiskahtaa paareista läpi, mikäli nostokulma on liian jyrkkä. Kun ompeluosio on valmis, pitää enää vain harjanvarret sahata sopivan mittaisiksi. Tässäkin tapauksella liiallinen pituus on vain haitaksi. Sahauksen jälkeen varsien päihin porataan reiät pulteille. Reikiä kannattaa porata väljiksi, jotta pultin saan työnnettyä sisälle helposti. Paarien pohjalle kannattaa merkitä permanent-tussilla mitta-asteikko kalan pituuden mittaamiseksi. Paareihin kannattaa myös merkata omistajan nimi ja puhelinnumero, mikäli paarit katoavat.

Valmiit paarit

Ostoslista:

Noin 1metri PVC-kangasta
Kaksi harjanvartta (halk. väh. 23mm)
15-20mm leveää liinaa 3,5metriä
4pl 8x85mm rst-pultteja
25cm ”halkeava” vetoketju

Kuten kaikissa lajeissa – niin tässäkin harjoitus tekee mestarin!

Teksti: Hannes Kallioinen
Kuvat: Hannes Kallioinen ja Dan Karlsson
Julkaistu Kalastuslehdessä keväällä 2006