 |
|
|
Tynkäkaislikon tykitysJokunen vuosi sitten olin keväällä, tyynenä ja aurinkoisena aamupäivänä hauestamassa mökkivesillä. Kalastin harvinaisen puhdasta, täysin tärpitöntä nollaa perinteisillä kevätvaapuilla, perinteisistä kaislikonreunoista. Sen sijaan kuulin, kuinka keskellä jäiden katkomaa harvaa kaislikkoa molski silloin tällöin haukia. Aikaisemman kokemuksen perusteella tiesin, ettei kaislikossa molskivia haukia helposti saa, mutta ajattelin, ettei nollapäivänä paljon häviä, vaikka yrittäisi.Pakistani löytyi vain yksi ruohikkouistin, Rapalan Minnow Spoon. Muutaman kerran aikaisemmin sitä käyttäneenä en ollut kovin vakuuttunut sen toimivuudesta. Olin kyllä nähnyt sillä saadun kalaa ja olen jopa ottanut kerran jälkeenpäin ihan vapaassa vedessä kalastettuna nokkiini Minnow-mieheltä. Tuolloin tulin kuitenkin valinneeksi jo mallistosta poistuneen Rapalan pallovaapun, shallow-mallisen seitsensenttisen Fat Rapin. Pallovaapun muoto ja pienehköt vakiokoukut aiheuttivat sen, että vaappu ei juurikaan tarttunut koviin katkenneisiin kaisloihin, vaan sitä pystyi uittamaan kaislikon keskellä pienin nykäyksin niin, että vaappu ui koko ajan pinnan alla. Kun ensimmäinen heitto antoi kalan, uskoin keksineeni jotain uutta – ainakin uutta itselleni. Sain peräjälkeen useita kalatapahtumia, joillain heitoilla useampiakin. Läheskään aina kalat eivät jääneet kiinni, mutta verrattuna kaislikon ulkopuoliseen elämään tämä oli jotain aivan muuta! Kaikenlisäksi tärpit olivat välillä vähän kuin popperikalastuksessa, näyttäviä pintamöyrähdyksiä – tai ehkä pikemminkin mulahduksia, sillä kalojen keskipaino oli nipin napin kilon paremmalla puolen. Ensimmäinen takaisku – tai niin ainakin luulin – tuli toisen tai kolmannen ylössaadun jälkeen: koska en tuohon aikaan käyttänyt peruketta vaan pelkkää lukkoleikaria (ja vieläpä monofiilia), puri hauki siiman poikki. Muutaman sekunnin murto-osan harmistus ja sen jälkeen pulpahdus; vaappu nousi pintaan. Kala siis iski hieman ohi ja katkaisi siiman, tartuttamatta kuitenkaan vaappua leukaperiinsä. Vahingosta viisastuneena laitoin jäykän teräsperukkeen ja jatkoin kalastusta pelastuneella Fat Rapilla. Heitin alun toistakymmentä heittoa saaden vain yhden varovaisen tärpin. Mietin, oliko syynä peruke vai kalojen passivoituminen, mutta päätin vaapun menettämisen pelossakin ottaa perukkeen pois. Seuraavat heitot osoittivat, että syynä todella oli jäykkä peruke; sain taas useita kalakontakteja, joista pari veneeseen asti. Kun tarkastelin asiaa lähemmin, huomasin, että perukkeen kanssa vaappu ei kääntynyt poikittain, mutta ilman peruketta jo pienikin nykäisy sai perään ”slaidiin”. Hauki katkaisi siiman vielä toistamiseenkin, mutta taas vaappu nousi pintaan ja kalastus saattoi jatkua. Taisin olla tuona aamupäivänä kaikkiaan kolmisen tuntia kalassa, josta reilun tunnin kaislikossa. Ero oli silti dramaattinen; ylössaadut kalat kaislikon hyväksi 6-0 ja tärpit vähintään 15-0. Valitettavasti muun perheen ruokailuaika oli samaan aikaan kuin haukien vastaava, joten paljon jäi vielä kalastettavia kaislikoita koluamatta. Siirsin sen ainoan Fat Rapini jo nostoväkeen, mutta olen aika ajoin heitellyt muillakin vaapuilla vastaavia paikkoja. Ihan Shallow Fat Rapin veroista kaislikkovaappua en ole vielä keksinyt, mutta toki muitakin pallomaisia vaappuja on tarjolla. Kehuipa joku onnistuneensa Hi-Lon jatkomallilla kohtuullisesti. En silti laittaisi pahakseni, vaikka ”Fätti” tekisi comebackin, koska suutarin lapsella ei ole kenkiä, eikä vaapuntekijällä pallovaappuja…
Nipa 19.5.2002
|
